Kuljettajat ovat ottaneet yhteyttä ja pyytäneet ilmoittautumiseen jatkoaikaa. Tilanne kyllä aika epäselvä ja tottahan toki me asiakkaita kuunnellaan. Eli jatketaan ilmoittautumisaikaa Sunnuntaille 23.2 klo 18:00 asti. Siirretään samalla myös palautukseen oikeuttavaa peruutusta samalle kellon lyömälle eli Su 23.2 klo 18:00. Näin kaikilla pitäisi olla näkemys millainen kilpailu kenties tulossa. Nyt sitten peukkuja ja tansseja pystyyn että Sunnuntaina klo 13:00 info kertoo ilosanomaa!

Siinä jokaisen puhelun aloituskysymys. Rehellinen vastaus, kelit näyttää haastavilta. Tilanne elää päivittäin, tuleeko hitusen lunta keskiviikkona ja perjantaina. Onko lauantain isompi sade vettä, räntää vai lunta. Toteutuuko kisaviikon yötä-päivää pakkanen.

Oheiset kuvat on eiliseltä päivältä (17.2) ja mukana on hyviä ja huonoja osuuksia. Kriittisin tulevista päivistä on lauantai eli lähteekö loput jäät vai päästäänkö polkemaan lunta pintaan, josta syntyisi uutta jäätä maanantaista eteenpäin. Miehiä ja järeitä koneita on varattu lauantaille riittävästi, jos on tehtävissä jotain. Kiitoksia talkoisiin ilmoittautuneille myös pidemmän matkan takaa. Yksi jäädytyskalusto ja siihen miehistö on varattu koko kisaviikolle hommiin. Eli kaikki mahdollinen tehdään.

Ilmoitamme Sunnuntaina 23.2. klo 13:00 mikä on tilanne. Siihen asti valmistelut ja ilmoittautumiset laulaa suunnittelun mukaisesti. Puhelimella voi olla vaikea saada yhteyttä eli suositellaan sähköisiä välineitä yhteydenpitoon. Nyt tämä koneisto keskittyy viimeisiin valmisteluihin ja puuhiin mitä pitää tehdä tilanteesta huolimatta.

Ilmoittautuminen kisaan päättyy alkuperäisen suunnitelman mukaan keskiviikkona 19.2. Klo 18:00.

Ennakkopuraisu reitistä liikkuvan kuvan muodossa! Saa katsoa vapaasti, ei tulkita salaharjoitteluksi 🙂

Preliminary teaser incar material from upcoming event – enjoy the ride!

Ilmoittautuminen Ajaksin palvelussa / entry service can be found: www.ajaksi.fi/kaasujalkaralli

 

Toisto on opintojen äiti eli muistutus Leivonmäen kisan ilmoittautumisesta, joka päättyy jo keskiviikkona 19.2. Tornio Rallin osallistujat ovat kyselleet osallistumismaksun palautuksesta. Palautukseen oikeuttava peruutus onnistuu vielä Tornion jälkeen Lauantaina 22.2, eli ei hätää sen puoleen.

Lähtöjärjestyksestä on tullut kysymyksiä eli kerrataanpa se. Esim. kahteen nuottiluokkaan on nyt yhdistetty kaikki kaksivetoiset ja kaikki nelivetoiset samaan. Vinkki! Nuotista ajaville nyt tarjolla erittäin hyviä lähtönumeroita. Korostetaan vielä että Cup luokkiin saa osallistua myös sarjan ulkopuoliset. Cup-luokkien lähtöjärjestys on kiertävä R-cupin osakilpailuiden välillä. Oheisessa kuvassa on lähtöjärjestys luokittain.

Lähtöjärjestys:
– nuotti 4wd
– nuotti 2wd
– pimeät R-cup luokat alkaen 4wd kaikki (R11)
– lisäluokat (=cupin ulkopuolelle jääneet luokat + muut lisäluokat)

 

Oheisessa kuvassa lähtöjärjestys luokittain:

 

Ilmoittautumismaksun osalta on kyselty miten lasku menee jos maksajana on sponsori. Ilmoittautumispalveluun on rakennettu toiminto, jolla saa tulostettua kuitin maksajan nimellä. Eli täyttäkää valintaan sponsorin tiedot, tulostakaa kuitti ja toimittakaa kuitti sponssille. Mikäli maksun suhteen on ongelmia tai kysyttävää niin ottakaa yhteyttä. Numeroita oviin pääsee tilaamaan Ajaksin palvelusta. Lisäluokissa numerot jaetaan suoraan varausjärjestyksessä!

Päivitetty kilpailukutsu ja ilmoittautuminen löytyy täältä: http://ajaksi.fi/kaasujalkaralli

Lisätietoja ja tarinaa nettisivuilta: www.kaasujalkaralli.fi

Tervetuloa Leivonmäelle toivottaa Team Joutsenlampi!

Seudun majoituspalveluyrittäjät lähtivät mukaan rallin tekemiseen laittamalla majoituksista tarjoukset pöytään! Oheiselta listalta löytyvät muutamat majapaikat mökeistä hotelleihin. Tarjoukset ovat varsin hintaystävällisiä, joten nyt kannattaa lähteä kauempaakin nautiskelemaan Keskisuomen ralliteistä. Hiihtolomalla mennään yleensä pohjoiseen, mutta nyt on hyvä mahdollisuus karata pohjoisesta etelään!

Lisäksi muutama Leivonmäen yrittäjä tarjoaa kilpureille hallipaikat perjantain ja lauantain väliseksi yöksi!

Autopaikkavaraukset ota yhteys:    Sami / 0440 647 447 / joutsenlampiralli@gmail.com

Katso majoitustarjoukset oheisesta linkistä!

Kaasujalka-ralli majoitustarjoukset

Eihän se lopulta tarvinnut kuin yhden kunnon lumisateen ja reitti näyttää ihan toiselta. Leivonmäelle lunta tärähti kerrasta jopa 20 cm. Seuraavana toiveissa vesikeli, jotta pohjista saadaan kovat syntyvän jään myötä. Keliarvaukset sanoo tiistaille nollaa ja vettä eli hyvältä näyttää. Sadetanssit tuotti tulosta vaikka liikkeet eivät ole häävejä! 🙂

 

 

Sonkajärven UA:n pippurisella poppoolla tehty R-Cupin korkkaus ajettiin hulppealla automäärällä. Aloittelijoiden luokan ja kisan viimeinen kuljettaja Matti Löytynoja liimasi ryppyjä vältellen oviin numerot 221. Tällä kertaa umpisurkeat kelit eivät reittiä riivannut ja ainoat sorat olivat vain pahimmissa paikoissa hiekoitushiekkana. Traktoreita käytettiin jo perjantaina kun latujen luvalliset ennakkotutustujat tarvitsivat vetoapua.

Neljän EK:n kisassa nuottiluokan yleiskilpailun nappasi Kai Hyttinen Evo VI Mitsulla. Toiseksi kurvaili Muuramen vetomies Mika Rampanen niukalla 0.9 sekunnin erolla ennen kolmanneksi ajanutta Tapani Hulkkosta. Pimeätä pelkäämättömien yleiskilpailun vei Juho Nykänen Corsalla ennen viime vuonna sarjassa luokkavoittoja napsinutta, Mitsua käskenyttä Joni Tolosta. Kolmanneksi Bemulla kurvaili Kari-Pekka Saari Kuorevedeltä.

Sarja on siis korkattu komeasti ja sarjapisteet jaettu kaikissa luokissa, pienistä lähtönumero reklamaatioista huolimatta. Ilmeisesti isoilla numeroilla oli jo vähän spooria kunnon talvirallin luonteen mukaisesti. Yhdeltä kuljettajalta kuultuna isolla numerolla ei ainakaan uusi leveä piikki toiminut ollenkaan. Luokkakierron myötä toivotaan että hyviä numeroita tulee tasapuolisesti kaikille. Jatkoa R-Cupille seuraa helmikuussa Torniossa, viikkoa ennen karkauspäivänä Leivonmäellä ajettavaa Kaasujalka-rallia. Muistutamme että Leivonmäen ilmoittautuminen päättyy jo keskiviikkona ennen Tornion kisaa. Kelien puolesta nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta , samalla kun eri kilpailujen tiedotteet kertovat että ”ajetaan”! Toivotaan että helmikuu on jo enemmän lajimme puolella.

PS. Niin ja kuvasta vielä… kisan nimikkokilpurin ja sen miehistön matka katkesi jo ykkösellä kun moottorin korvakkeen pultit päättivät katketa.

Vanhaa Joutsenlampi rallia - kuva Sportkuvat Eero

Pääosin tärkeitä päivämäärä päivityksiä sisältävä kilpailukutsu/säännöt löytyvät nyt Ajaksin sivuilta. Mahdollisen osallistumisen perumisen aikataulusta on tullut kysymyksiä. Samalla aikataululla jatketaan kuin alunperin eli jos esim. Tornion jälkeen pelkkä pesu ei riitä tai kanki töröttää lohkon kupeesta, niin maksun palautukseen oikeuttava peruminen onnistuu vielä.

R-Cupin ulkopuolisten luokkien eli ns. lisäluokkien osalta sääntöjä tarkennettiin niin, että luokka syntyy aina kun vähintään kolme autoa luokkaan saadaan. Ainakin 1400cc luokkaan on jo ensimmäinen ja aktiivinen kuljettaja listoilla odottamassa luokan syntymistä. Olkaapa yhteyksissä mikäli luokkapuute tuntuu vaivaavan! Eli ollaan joustavia tässä kohtaa, mutta ihan ei Hippo-hiihtokisa tasolle lähdetä että kaikki saa maalissa lusikat!

Kansainvälinen Volkkareiden Aircooled.fi rallisarja päätti pitää Leivonmäen kisan sarjan osakilpailuna uudesta kisa päivämäärästä huolimatta. Sarjan todella tiukka kalenteri ei mahdollista pitkiä jäähdytystaukoja, sillä kaikki kolme talvikisaa vedetään putkeen. Yrityksen puutteesta tätä herrasmies-liigaa ei voi syyttää!

Päivitetty kutsu löytyy: ajaksi.fi/kaasujalkaralli

[Kuva: Sportkuvat Eero https://zoomailija.kuvat.fi/]

Haastavat keliolosuhteet laittoivat suunnitelmat uusiksi. Haluamme tarjota kilpailijoille parhaat mahdolliset olosuhteet kunnollisen talvirallin merkeissä, tien pohjat ovat vahvasti jäässä ja routa on syvä mutta lunta kaipaamme lisää. Kilpailun uusi ajankohta on Lauantai 29.2.2020. Jo tehdyt ilmoittautumiset ovat voimassa. Ilmoittautuminen päättyy Keskiviikkona 19.2.

Kiitämme tienhoitokuntia, toimitsijoita ja viranomaisia erittäin nopeista liikkeistä siirron suhteen!

Kisan virallinen ralliliite Vol-2 on ilmestynyt uunituoreessa Kaasujalka-lehdessä. Nappaa ilmaislehti mukaan omaan alueesi lehtitelineistä. Liitteessä mm. Janne Fermin ja Jarmo Lehtisen spekulaatiot tulevasta MM-kaudesta. Liitteestä selviää myös mistä tulee Toni Gardemeisterin ”runkipastori” lisänimi. Kiitämme sisällön suoltamisesta Miikka Kimaria. Erikoiskiitokset alanmiehille arvokkaista haastatteluista. Tsemppiä kauteen Fordin ”Finish Mafialle”! Jos ei telinettä osu kohdalle, niin jutut voi katsastaa myös verkkoversiosta osoitteessa https://kaasujalka.fi/lue !

Rallikausi korkattiin komeasti viikko sitten Piippolassa hulppealla osallistujamäärällä ja hienoissa talviolosuhteissa. Mediakumppanimme Ylivaan tajoamalta videolta voi kurkata kisamme nimikkoauton menoa!
https://ylivaamedia.kuvat.fi/…/2020-01-04+Piippola+R…/57.mp4

Kelit on selän jatkeesta, mutta valittamalla ei tule lunta tai jäätä milliäkään, eli se aihe käsitelty tässä kohtaa. Kisaa valmistellaan isolla vaihteella. Tänään tehtiin mm. tiekirjan viimeinen tarkistus ja parkkialueiden valmisteluja sekä pidettiin ajanottajille koulutusta. Peukaloita saa pitää ojossa yötä päivää ja sormet saa teipata ristiin, että talvi löytää ajoissa takaisin Keskiseen Suomeen – UGH!